torstai, 19. tammikuuta 2012

Lähetä kolme kuvaa kuukauden kuvaksi

Tammikuun kuvat 2012 -albumi on nyt avattu seuran jäsenille. Se löytyy tämän blogin alasivulta "PICS". Liitä/lähetä sinne kolme kappaletta max 695 px leveitä kuviasi (72 dpi) ensi sunnuntai-iltaan 22.1.2012 mennessä. Jos sinulla ei ole julkaisuoikeuksia, laita siitä viestiä Terolle.
Koska elämme monikanavajulkaisun aikaa, valokuvien lisäys on mahdollista myös Kameraseuran Facebook-sivulle oik.reunasta (lataa kuvat).  Linkki Facebook-kuviin täällä! Ja eikun lähettämään kuvasi - kipinkapin!  
Ystävällisin terveisin - Jukka-Pekka

lauantai, 14. tammikuuta 2012

Valokuvakilpailujen säännöissä usein epäselvyyksiä

STT 14.1.2012 klo 12:19 (Päivitetty 13:12)




Digifotomaratonilla 2011 kuvattu polttariporukka antoi luvan julkaista kuvansa (J-P Korpi-Vartiainen).

Suomalaisten valokuvakilpailujen säännöissä on varsin usein epäselvyyksiä. Suomen valokuvajärjestöjen keskusliiton, Finnfoton mukaan eniten ongelmia aiheuttavat valokuvaajan tekijänoikeudet, kuvan jatkokäyttö ja kuvissa esiintyvien henkilöiden oikeudet.

Finnfoton mukaan Suomessa järjestetään vuosittain noin 30 valokuvakilpailua. Arviolta noin 80 prosentissa kilpailuista on epäselvyyksiä säännöissä.

Yleinen lause valokuvakilpailun säännöissä on, että kuvan kisaan lähettämällä kuvaaja antaa pois kaikki kuvaan liittyvät oikeutensa.

- Muutamalla lauseella kuvitellaan, että lainmääräykset kumotaan. Kuvankeräyskilpailuista noin 80 prosentissa on sääntöjen suhteen huomautettavaa, toteaa Finnfoto ry:n toiminnanjohtaja Mikko Säteri.

Finnfoto seuraa aktiivisesti valokuvakilpailujen sääntöjä.

- Suurin osa kilpailujen säännöistä perustuu siihen, että ne on kopioitu jostain. Kun alkuperäisessä on virheitä, niin virheetkin siirtyvät, Säteri valittelee.

Linkki Savon Sanomiin täällä

torstai, 10. marraskuuta 2011

Lastuja miehen elämästä



Keskiviikkona 16.11.2011 klo 18.00

Hyväntuulinen kurkistus miesten maailmaan eli yksi lisäselitys siihen miksi kotiinpaluu toistuvasti viivästyy. Tarina kasasta lautoja joista puhdetöinä syntyy purjevene vuodelta 1890. Kuvin ja sanoin tarinaa kuljettavat Petteri Mussalo (KKs) ja Tapio Nykyri (SiiKa).
VB-valokuvakeskus, Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
Pääsymaksu 3 € / 2 €

TERVETULOA!

perjantai, 4. marraskuuta 2011

Kameraseuran kokous ke 23.11.2011

Seuraava Kameraseuran kokous pidetään keskiviikkona
23.11.2011 alkaen kello 18:30 VB-valokuvakeskuksella.
Valokuvaaja Esa Seppänen lupasi esitellä viimeaikaista
tuotantoaan. Arvostellaan Porin Kameraseuran vuosikilpailun
kuvat ja valitaan Kuopion Kameraseuran kuukauden kuva.
Ottakaa mukaan kuvia tiedostoina. Jokainen voi tuoda
kuukauden kuva valintaan n. 3 kuvaa.

tiistai, 27. syyskuuta 2011

torstai, 22. syyskuuta 2011

Kuvausretki Tiilikkajärven kansallispuistoon


Meitä oli kymmenkunta innokasta kuvaajaa mukana kuvausretkellä Tiilikkajärven kansallispuistoon 17.-18.9.2011. Säät suosivat meitä, kun aurinko alkoi paistaa sateen jälkeen melkein heti sen jälkeen, kun majoittauduimme Uiton kämpälle. Kävimme Ville Karhusen ja Markku Könkkölän (JKL) kanssa myös Pumpulikirkossa Rautavaaralla (kuva), missä oleva suuri hiidenkirnu ja rotkolaakso ovat ehdottomasti kuvauskeikan väärtejä. 

keskiviikko, 21. syyskuuta 2011

Mokoma kuvakisa

Moronskis,

eihän tämä Savon Sanomien  kesäkuvakisa ole edes valokuvakilpailu, mutta laitoin sopivan kuvan menemään kun sellainen sattui tulemaan kennolle. Kehitelläänpä Kuopion kameraseuraan ihan oikeata jäsenten välistä kuvakisaa. Siihen liittyen onko meillä jäsenistössä ketään bittinikkaria, joka osaisi rakentaa sopivanoloisen kuvakilpailuympäristön? - kyselee jukkis